Muut teemat

Siunauksen saamisen halu

Jaakobin paini

Viime olympialaisten painia ja judoa ja muitakin kamppailulajeja televisiosta katsellessa tulee mieleen ihmisten mieliin syvästi juurtunut sanonta Jaakobin paini. Monet ovat jo unohtaneet, mistä tällainen sanonta tulee, mutta yleisesti se edelleenkäytetään. Ihmiset mieltävät, että jos joku Jaakobin painia harjoittaa, niin hän todella tosissaan tavoittelee jotain, vaikka lopputuloksesta ei ole aina takuita. Vähän niin kuin ”toivon vain, vaikkei toivoa olekaan” –hengessä.

Sovinnonteon vaikeus

Som’ muv’ velii …

Etelä- Pohjanmaalla vaikuttaa pääosin opettajista koostuva hupirokkiyhtye Rehupiikles. Yhtye vääntää vanhoja, tunnettuja kappaleita eteläpohjanmaan murteella laulettaviksi. Humyä kyynelten läpi saa aikaan tragikoominen kappale ” Som’ muv’ velii …” 

Aurinko ja maapallo (luonto)

Mukana tarvitaan nuppineula ja jalkapallo.

Minulla on tällä kertaa mukana täällä kaksi esinettä. (Jos radion kautta niin: Vaikka te ette niitä sinne luokkiin, näe niin te voitte kuvitella millaisia ne ovat.) Tässä toisessa kädessä on jalkapallo. Tämä on jo sen verran iso esine,että se näkyy vaikka katsoisi kaukaakin. Se näkyy selvästi vaikka me olisimme katsomassa jalkapallo-ottelua stadionilla  ihan ylimmällä penkkirivillä. Sitä on helppo seurata kun se on niin iso esine. Mutta minulla on tässä toisessa kädessä toinen pyöreä  esine. Se on niin pieni ettei se näy kovinkaan kauas. Se on nuppineulanpää. Näiden kahden esineen koko ero on helppo huomata.Jalkapallo on paljon isompi kuin tämä nuppineula. Se on yli sata kertaa isompi. Tämä nuppineulanpää on tosiaan pieni verrattuna tähän jalkapalloon.

Hartaus näkemisestä

Usko ja näkeminen

Kesäisenä iltana on kiva hypätä laiturilta vilvoittavaan veteen. Suomen vedet pysyvät mukavan vilvoittavana läpi lämpimän kesänkin. Valitettavasti Suomen järvien ja merien vedet ovat aika sameita. Silmien auki pitäminen ei auta näkemään vedessä eteenpäin. Sukellus- tai uimalasit auttavat näkemään paremmin. Tällaisilla pienillä välineillä uintikerta muuttuu aivan toisenlaiseksi. Veden alla voi tiirailla kaloja ja etsiä pohjasta erilaisia esineitä. Snorkkeli auttaa hengittämään veden alla niin, ettei katsetta tarvitse nostaa vedestä ollenkaan. Sukeltamisessa on hienointa se, että mitä kauemmin veden alle katselee, sitä mielenkiintoisemmaksi veden alainen maailma muuttuu. Tuo maailma, joka on aiemmin ollut piilossa, tulee näkyväksi.

"Meidän isä on parempi kuin teidän isä"

Erään kerran neljä poikaa jutteli hyvin mielenkiintoisesta aiheesta. Yksi pojista Pekka oli muita poikia isompi ja vanhempi. Esa taas oli pienin ja joukon nuorin. Kaksi muuta kaverusta olivat Tomi ja Antti. Nämä neljä poikaa istuvat puistossa ja juttelivat tai melkeinpä riitelivät keskenään siitä kenen isä oli paras.

Alakategoriat