Seitsemän säkin mies

Seitsemän säkin mies

1. adventti (2. vuosikerta) Mark. 11: 1-10

Kun he lähestyivät Jerusalemia ja tulivat Betfageen ja Betaniaan Öljymäen rinteelle, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi heille: »Menkää tuolla näkyvään kylään. Heti kun te tulette sinne, te näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut. Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne. Jos joku kysyy, miksi te niin teette, vastatkaa, että Herra tarvitsee sitä mutta lähettää sen pian takaisin.» Opetuslapset lähtivät ja löysivät varsan, joka oli sidottu kujalle oven eteen. He ottivat sen. Paikalla olevat ihmiset kysyivät: »Mitä te oikein teette? Miksi te viette varsan?» He vastasivat niin kuin Jeesus oli käskenyt, ja heidän annettiin mennä. He toivat varsan Jeesukselle ja heittivät vaatteitaan sen selkään, ja Jeesus nousi ratsaille. Monet levittivät vaatteitaan tielle, toiset taas lehviä, joita he katkoivat tienvarresta. Ja ne, jotka kulkivat hänen edellään ja perässään, huusivat: - Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Siunattu isämme Daavidin valtakunta, joka nyt tulee! Hoosianna korkeuksissa!

Pieni aasi Viki Vikkelä kertoo, kuinka hän sai kantaa selässään kuningasta. 

Eräänä kauniina iltana aasi nimeltä Viki Vikkelä katseli kadun vilinää. Viki oli sidottu kujalle talon viereen ja hän pureskeli pientä heinätupsua, joka oli jätetty hänen ruuakseen.

Vaikka ateria oli vaatimaton, Viki Vikkelä oli aika onnellinen aasi. Se oli juuri täyttänyt 2 vuotta. Se ei ollut vielä täysikasvuinen aasi, mutta ei se ollut enää ihan pienikään. Pian se voitaisiin ottaa aikuisen aasin tehtäviin, kantamaan isojen aasien kuormaa.

Kujalla oli paljon vilskettä. Illan tullen ihmisiä palasi pellolta koteihinsa. Päivän työt oli tehty, tori oli hiljentynyt ja taloissa valmistettiin ruokaa ja Viki Vikkelä haisteli paistetun kalan tuoksua. Aasilla oli hauskaa, sillä kotipihalla ei ollut tällaista äänten ja tuoksujen paljoutta.

Väen määrää lisäsi erityisesti se, että kaukana asuvat ihmiset vaelsivat suureen kaupunkiin Jerusalemiin viettämään juhlaa. Osa vaeltajista majoittui kyliin kaupungin vieressä. Samanlaisiin pikkukyliin, jossa Viki Vikkeläkin juuri oli.

Viki Vikkelä oli uteliaana ja vähän kateellisenakin kuunnellut vanhempien aasien tarinoita. Ne olivat nähneet paljon maailmaa ja niillä oli siksi myös paljon jänniä kertomuksia. Kunpa hänkin kasvaisi pian isoksi - silloin hän näkisi ihmeellisiä paikkoja ja pääsisi kertomaan yhtä jännittäviä juttuja kuin vanhemmatkin aasit. Mutta Viki Vikkelän elämässä ei ollut tapahtunut vielä mitään ihmeellistä. Se ei ollut päässyt juuri kotipihaa kauemmas kulkemaan.

Tänään se ensimmäistä kertaa sai kävellä kotipihaltaan kylälle asti. Sitä totuteltiin kantamaan vähäisiä kuormia. Siinä odottaessaan emäntäänsä Viki näki kun kaksi miestä lähestyi sitä päättäväisin askelin - lopulta he olivat ihan sen vieressä ja taputtivat sitä selälle. Aikaakaan ei kulunut, kun toinen heistä alkoi aukoa solmua, jolla Viki oli sidottu paaluun.

Mitä sitten tapahtui? Mitä aasi ajatteli? Jos miehet olisivat ymmärtäneet aasien puhetta/kieltä he olisivat kuulleet Viki Vikkelän kiljuvan näin: Hei! Mitä tämä on? Mihin te viette minua? Keitä te luulette olevanne? Apua! Minut on siepattu? Apua! Tulkaa auttamaan - tämä on ryöstö. Aasia viedään.

Miehet, jotka aasin ottivat mukaansa olivat Jeesuksen opetuslapsia - he rauhoittelivat aasia ja pälyilivät samalla ympärilleen. Heistä tilanne oli vähän kiusallinen. Asiaa ei tehnyt helpommaksi se, että aasi vastusti ja pomppi villisti.

Naapuripihoilla oli miehiä jotka puuttuivat aasin sieppaukseen. Viki Vikkelä ajatteli jo pääsevänsä pälkähästä. Mutta eipä sekään auttanut. Vain muutaman lauseen he vaihtoivat keskenään ja pihan miehet nyökyttelivät päätään ja nostivat kätensä tervehdyksen merkiksi. Näinkö vähän aasipoloinen merkitsee heille. Eikö kukaan tullut puolustamaan häntä?

Miehet puhelivat Viki Vikkelälle - Rauhoitu pieni aasinvarsa, pääset kuninkaan ratsuksi.

- Mitä! AAAAHHH!! Kuninkaan ratsuksi. EI! Se Ei käy. En minä osaa! Emmekö voisi ensin harjoitella asiaa? Miksi tätä ei sanottu minulle aikaisemmin? En ole koskaan kuljettanut ketään selässäni. Pelkään, että pudotan vahingossa kuninkaan maahan. Minun jalkani eivät kestä isojen miesten painoa. Pelkään että epäonnistun ja kaikki nauravat minulle.

- Noo, nooo, nooh. Älä pelkää aasipieni. Sinulle ei tapahdu mitään pahaa. Kuninkaamme on sellainen hyvä kuningas, että hänen seurassaan tunnet itsesi varmasti maailman parhaaksi ja vahvimmaksi aasiksi. Hän ei sinua piiskaa tai käytä piikkiä.

Viki Vikkelää hermostutti kaikki se, mikä oli edessä. Mitä siellä oikein tapahtuu? Miksi juuri hänet oli otettu tällaiseen tehtävään? Paljon kokeneempia aaseja olisi ollut käytettävissä. Niin ja hevosia, voimakkaita eläimiä, joiden vierellä jokainen aasi tunsi itsensä pieneksi ja huonoksi.

Mutta pian Viki Vikkelä lähti kuitenkin kiltisti heidän matkaansa. Vaikka tehtävä vähän pelotti niin Viki Vikkelä rohkaisi mielensä - onpa minulla ainakin erikoinen kertomus kavereilleni.

Viki Vikkelä talutettiin Jeesuksen luokse. Jeesus näytti Viki Vikkelän mielestä ystävälliseltä. Hän oli ajatellut, että kuninkaat ovat vähän toisenlaisia - paljon ankarampia. - mutta ehkä juuri kuningas, joka halusi ratsastaa aasinvarsalla on toisenlainen. Siellä hänen selkäänsä laitettiin vaatteita, ja sitten Jeesus nousi hänen selkäänsä.

Viki Vikkelän sydän löi jännityksestä. Hän sulki silmänsä. Hänellä oli yksi huoli. Viki oli tottunut kantamaan vain kahta kymmenen kilon jauhosäkkiä (näytä sormilla). Aikuinen mies voi painaa yhdeksän, jopa kymmenenkin, jauhosäkin verran (sormet). Jeesuksen hän arvioi tosin seitsemän jauhosäkin mieheksi.

Viki Vikkelä ajatteli sellaista säkkikuormaa lastattuna selälleen. - Näin nuoren aasin ei pitäisi oikeastaan kantaa vielä aikuisille aaseille kuuluvia taakkoja.

Silmät kiinni Viki Vikkelä odotti ja odotti. Eikö se kuningas jo istu selkään niin kaikki saa katsoa kun lysähdän maahan. Viki Vikkelä katsoi taakseen ja mitä hän näki. Jeesus istui jo hänen selässään ja hymyili. Ihan kuin Jeesus olisi tuntenut hänen ajatuksensa.

Tämä on jonkinlainen ihme, Viki Vikkelä ajatteli. Hän ei tunne mitään painoa. Se kymmenen kilon jauhosäkki tuntuu painavan enemmän. Ja kuitenkin Jeesus on aikuinen ja pitkä mies. 7 säkin mies.

"Älä pelkää pieni aasi", Jeesus sanoi ja taputti. "Nyt lähdemme ylös kaupunkiin".

Viki Vikkelä ei edes ehtinyt vielä miettiä, miten hän sinne osaa, kun ympärillä olevat ihmiset alkoivat tehdä polkua vaatteilla ja puiden lehvillä hänen eteensä. Se oli kuin kunniakuja. Viki Vikkelä lähti astelemaan sitä Jeesus selässään. Hän tunsi olonsa kevyeksi ja koko pitkän matkan hän katseli, kun ihmiset heiluttelivat palmunoksia ja lauloivat iloisesti Hoosiannaa kunikaalle. Taival kaupunkiin ja sen porteista sisälle meni kuin lentäen.

Kun koko matka oli tehty ja Jeesus astui alas ratsunsa selästä, Jeesus kuiskasi jotakin Viki Vikkelän korvaan. Mitä hän kuiskasi? Kuunnelkaa tekin tarkasti: Ei kukaan, joka kantaa Jeesusta joudu nääntymään taakan alla. Minun ikeeni on sovelias ja minun kuormani on kevyt.

Tänä adventtina jokainen meistä tuon pikkuaasin tavoin kutsutaan Jeesuksen kantajaksi. Jokainen, joka seuraa Jeesusta ja uskoo häneen, kantaa Jeesuksen mukanaan sinne, minne meneekin. Jeesus ei tee kenenkään taakkaa suuremmaksi. Me saatamme kyllä pelätä tunnustaa uskoamme sellaisten ihmisten keskellä, jotka halveksivat ja pilkkaavat Jeesusta. Silloin ajattelemme, että Jeesuksesta on meille vain harmia. Mutta kenenkään taakka ei tule suuremmaksi Jeesuksen tähden. Jeesus päin vastoin ottaa taakkoja meidän harteiltamme pois. Sellaisia taakkoja, joita meidän ei tarvitse kantaa. Jeesus on Vapahtaja. Hän vapauttaa meidät ennen kaikkea synnin taakasta. Siksi hänen kantamisensa on niin kevyttä.

Ja tiedättekö muuten - Kun Viki Vikkelä pääsi kotiin. Hän pääsi kertomaan kaikille vanhoille aaseille tarinaa Jeesus-kuninkaasta, jonka kuninkaallisena ratsuna hän sai olla. Kyllä olivat muut aasit ihmeissään.

Vanhin paikalla olleista aaseista 40-vuotias, Varma - lempinimeltään "Vaitelias" höristeli korviaan. Hän kysyi: - Kuulinko puhuttavan nöyrästä kuninkaasta - Daavidin pojasta, joka saa ihmeitä aikaan" Vuosiin Varma ei ollut juuri puhunut kenellekään mitään, mutta nyt hän jatkoi. "Minusta tuntuu, että minä olin silloin Betlehemissä siinä tallissa, jossa hän syntyi" Se oli ihmeellinen yö. Totisesti Jumala on viisaudessaan ylittämätön, kun hän valitsee suuriin tehtäviin tavallisia ihmisiä ja vaatimattomia eläimiä.

Kaikki pihan aasit höristelivät korviaan. Kerro meille Jeesuksen syntymästä. Kyllä minä kerronkin. Mutta kerron sitten jouluaattona. Tulkaa kuulemaan.