Kirkkonummella on ollut käytäntönä, että leiriläiset kokoontuvat odottamaan hartaustilan viereiseen tilaan, josta isoset hakevat heidät (mahdollisesti kädestä pitäen) istumaan hartaustilaan. Tämä tuo lämpöä ja henkilökohtaisen kutsumisen tuntua, ja on samalla kätevä keino istuttaa vilkkaammat leiriläiset eri puolille hartaustilaa, mikä rauhoittaa huomattavasti.

Viimeisenä iltana on havaittu hyväksi, että hartauden lopuksi soitetaan rauhallista musiikkia. (Kaikista parhaat kokemukset on Taize-yhteisön musiikista: sillä on hämmentävän suuri rauhoittava ja yhdistävä vaikutus.) Ohjaaja hiljentää vähän musiikkia ja toteaa, kuinka hyvältä on tuntunut olla yhdessä hiljaa leirin aikana, ja että toivottavasti löydätte paikkoja ja aikaa hiljentymiseen myös arjen keskellä, se tekee ihmiselle hyvää. ”Tänä iltana on mahdollisuus jäädä tähän tilaan olemaan yhdessä hiljaa: istumaan, ehkä jopa lojumaankin maassa, musiikkia kuunnellen. Kun haluat lähteä nukkumaan, nosta kätesi ylös, niin joku isosista saattelee sinut omaan huoneeseesi nukkumaan. Siellä täytyy tietenkin olla myös aivan hiljaa.”

Isoset vievät siis lähtijät yksitellen huoneisiin (mahdollisesti kädestä pitäen). Kokemukset ovat olleet erittäin hyviä: on koettu hyvää, rauhoittavaa yhteyttä. Osa lähtee heti nukkumaan, mutta yllättävän moni jää tilaan, osa pitkäksikin aikaa. Rauhoittuminen saa samalla unen maistumaan erinomaisesti leiristä väsyneille nuorille: huoneisiin menijät sammuvat yleensä äkkiä. On toki viisautta sopia, kuka ohjaajista tai isosista katselee vähän majoitustilojen perään, ettei siellä tapahdu mitään kummaa joukon ollessa hartaustilassa (kirjaimellisesti).

Itse hartauspuheessa olen itse pitänyt tärkeinä seuraavia asioita: - sen korostus, että rippikoulu on matka: parhaimmillaan matka on sellainen, että on ollut hyvä olla sillä, mutta on myös hyvä palata kotiin. - leirin loppu ei ole ensi sijassa loppu, vaan alku: täällä solmitut ystävyyssuhteet ja tehdyt asiat jatkuvat myöhemmin (tervetuloa nuoren seurakunnan toimintaan jne.) - sen hyvän kokeminen, mitä täällä on tapahtunut, on mahdollista ja toivottavasti jatkuu arjessanne (toisten huomioiminen, rukoilu ja Raamatun lukeminen, hauskanpito yhdessä yms.)