Kysymys hyväksytyksi tulemisesta on meille kaikille tuttu. Kelpaanko ystävilleni, työtovereilleni, sukulaisilleni, perheelleni, itselleni? Kelpaanko kirkkoon?

Tuomiosunnuntaina kysymys tulee vielä suuremmaksi. Kun Kristus kerran tulee omiaan hakemaan, olenko minä silloin mukana? Pääsenkö taivaallisiin juhliin? Kelpaanko Jumalalle?

Hyvät kaamoksen kulkijat.

Viime viikolla tapasin erään ystäväni. Keskustelussa tämän ystäväni kanssa tuli ilmi, että hänet oli kutsuttu juhliin, joihin minä en ole saanut kutsua. Spontaanisti totesin: Miksiköhän minua ei olla kutsuttu? Minäkin olisin halunnut mukaan. Olin kateellinen ja mietin, mitä minussa on sellaista, että en kelpaa juhlien järjestäjille.

Kysymys kelpaamisesta ja hyväksytyksi tulemisen tarpeesta on minulle tuttu jo lapsuudesta. Moni meistä kamppailee saman kysymyksen kanssa. Kelpaanko ystävilleni, työtovereilleni, sukulaisilleni, perheelleni, itselleni? Kelpaanko kirkkoon?

Tänään tuomiosunnuntaina kysymys tulee vielä suuremmaksi. En päässyt mukaan ihmisten järjestämiin juhliin, mutta kun Kristus kerran tulee omiaan hakemaan, olenko minä silloin mukana? Pääsenkö taivaallisiin juhliin? Kelpaanko Jumalalle?

Me ihmiset hylkäämme ja tulemme hylätyiksi. Miten tekomme voivat kestää Jumalan tutkivan katseen alla? Jokainen hylkääminen jättää jäljen ja repii sielua. Jokainen meistä joutuu joskus vaeltamaan epävarmuudessa – kuin kaamoksessa. Silloin kysymme: Voiko rikkinäinen sielu tulla ehjäksi?

Sielun pimeydessä me saatamme epäillä Jumalan olemassaoloa tai ainakin sitä, kuuleeko Hän. Ja kun olemme tarpeeksi ahtaalla ja ahdistuneita meillä ei ole kuitenkaan muuta pakopaikkaa kuin kurottautua huutaen Jumalan puoleen. Jos Sinä Herra Jumala olet olemassa, auta minua vaivaista. Kuule ja auta. Pimeydestä sanotaan, että se on paras rukouksen opettaja. Jeesus itse puhui siitä, kuinka totuus tekee meidät vapaiksi.

Totta oleminen ja eläminen vaatii rohkeutta. Pimeys vapauttaa meidät valheellisilta naamioilta, kaamoksessa ei jaksa enää esittää roolia. Sitä paitsi: Pimeässä Kristuksen kirkkaus loistaa kirkkaimmin.

Jumala, joka näkee kuolleisiin syvyyksiimme asti, tuntee meidät. Jumalan edessä meidän on oltava totta, Hänen edessään on turha esittää jotakin mitä emme ole. Ja Jumalalle meidän on tehtävä kerran tiliä elämästämme. Siksi me polvistumme nyt Jumalan kasvojen eteen paljaina ja tosina Raamatun teksteihin liittyen: