Hanna ja Benjamin ovat majatalon isännän lapsia, noin 10-vuotiaita. He kertovat omat tarinansa joko eri huoneissa tai pyhäkoulutilan eri puolilla.

Pyhäkoulun opettajat tai muut aikuiset tai nuoret ovat Hannana ja Benjaminina. Jos halukkaita esiintyjiä on enemmän, ensimmäisen puheenvuoron aikana taustalla voi hääriä majatalon isäntä ja hänen vaimonsa, toisen aikana muita paimenia ja enkeli ja kolmannessa Maria ja Joosef.

Hanna

Pukeutunut yksinkertaiseen, pitkään hameeseen ja huiviin, mukana luuta, kori tai iso astia. Lakaisee luudalla välillä puhuessa, tai asettelee astiaa paikasta toiseen.

Minä olen Hanna. Asun Betlehemissä isän, äidin ja veljeni Benjaminin kanssa. Täällä on ollut ihan kauhea huiske. Ihmisiä on tullut kaupunkiin veroluetteloon kirjoittamista varten. Koko kaupunki on ihan tupaten täysi. Kaikilla tuntuu olevan sukulaisperheitä kylässä. Minun isälläni on majatalo. Jo monta päivää sitten oli viimeinenkin paikka täytetty, mutta kyselijöitä riittää koko ajan.

Yhtenä päivänä tuli mies nuoren naisen ja aasin kanssa. He kysyivät huonetta. Isä sanoi, että täyttä on varastoja myöten, ei mahdu enää mihinkään. Äiti oli siinä lähellä lattiaa luuttuamassa. Näin, kun hän seurasi tilannetta. Äiti katsoi naista tarkkaan, ja sanoi isälle, että tälle perheelle on pakko löytää paikka. Isä koetti sanoa vastaan, mutta loppujen lopuksi sanoi, että talliin voisi raivata sen verran tilaa, että siellä voisi nukkua. Mies oli kovin helpottunut. Nainen näytti olevan aivan kuin ajatuksissaan

Kävin näyttämässä heille tien talliin ja katsoin, että he mahtuivat oljille nukkumaan. Kuulin heidän nimensä, kun he juttelivat. Ne olivat Maria ja Joosef.

Lasten virsi 14:1 Maria, Joosef ja aasi, lauletaan muutamaan kertaan

Benjamin

Pukeutunut esim. kylpytakkiin ja päässä on suurehko huivi tai liina kiinnitettynä otsalta pään ympäri ”köydeksi punotulla” liinalla tai paksulla narulla. Valaistus huoneessa on hämärä. Benjamin istuu lattialla nuotion äärellä ja lämmittelee käsiään. Nuotiota varten tarvitaan muutamia puunpalasia. Taskulamppu puiden alla antaa valon nuotioon.

Minä olen Benjamin. Kerron teille tapahtumista, jotka koin yhtenä yönä täällä kaupungin ulkopuolella kedolla. Sedälläni on paljon lampaita. Pääsen aina silloin tällöin auttamaan häntä lampaiden paimentamisessa. Tuo yö oli pimeä ja minua vähän jo palelsi. Sain istua nuotion ääressä ja lämmitellä siinä. Taivaalla oli tähtiä ja jostakin kaukaa kuului susien ulvontaa. Lampaat nukkuivat levollisina ympärillämme. Osa paimenista oli kauempana vartioimassa etteivät pedot päässeet yllättämään meitä. Paimenilla on tapana kertoilla mielenkiintoisia tarinoita nuotion äärellä. Niitä on kiva kuunnella. Minua alkoi kuitenkin väsyttää ja vaivuin uneen. Yhtäkkiä säpsähdin hereille. Aluksi en tiennyt oliko kaikki unta vai totta. Jokin valtavan kirkas valo häikäisi silmiä ja koko keto oli valaistu. Pelästyin. Me kaikki pelästyimme. Lampaat nousivat makuultaan. Kukaan ei saanut sanaa suustaan. Kirkkaan valon keskeltä kuului selkeä ääni: ” Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle.” Samassa valo vielä lisääntyi. Ajatelkaa, näin kuinka koko taivas oli täynnä enkeleitä. Ja ne lauloivat ylistystä Jumalalle: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.” Pian kaikki oli ohi. Oli pimeää. Vain tähdet taivaalla ja hiillos nuotiossa. Mitä tämä oli, en voinut sitä ymmärtää! Muutamat paimenista sanoivat joskus lukeneensa vanhoja kirjoituksia, joissa kerrottiin jostakin tällaisesta. Silloin setäni sanoi minulle: Benjamin, me lähdemme nyt kotiin Beetlehemiin katsomaan, mitä siellä on tapahtunut.

Lasten virsi 8: 1-3 ja 10 Enkeli taivaan

Hanna

Vähän matkan päästä Hannasta on laitettu esille seimi, jossa on nukke Jeesus-vauvana tai Hannan vieressä pöydällä on pieni jouluseimiasetelma.

Majatalo oli täynnä ihmisiä. Minulla riitti töitä myöhäiseen iltaan saakka ennen kuin pääsin nukkumaan. Vaikka olin väsynyt, oli vaikea nukahtaa. Mietin kaikkea päivän touhuja ja tapahtumia, ihmisiä, joita olin tavannut.

Olin juuri vaipumassa uneen, kun kuulin aivan pienen vauvan itkua. Uni karisi äkkiä silmistäni. Ei lapsen itku mikään harvinainen ole meillä päin; harvalla naapurilla on yhtä pieni perhe kuin meillä, ja kaikenlaisia lasten ääniä kuuluu niin päivällä kuin yöllä. Mutta tämä ääni tuntui kuuluvan läheltä, ja se kuulosti suorastaan vastasyntyneen parkaisulta.

Aloin uudelleen miettiä Mariaa ja Joosefia ja sitä, miksi äidille oli tärkeää, että juuri he saivat edes jonkinlaisen yöpymispaikan. Voisiko olla niin, että Maria oli niin ajatuksissaan, koska tiesi pian synnyttävänsä vauvan?

Asiasta oli otettava selvää. Nousin vuoteestani ja hiivin varovasti. Pääsin ulko-ovelle kenenkään heräämättä. Menin tallin ulkopuolelle, mutta ei tallista kuulunut mitään. Ajattelin jo mennä takaisin nukkumaan, mutta silloin kuulin taas vastasyntyneen ääniä. Kurkistin sisälle talliin. Joosef oli ottanut syöttökaukalon ja laittoi siihen juuri kuivia olkia. Marialla oli pieni nyytti sylissään. Menin äkkiä taloomme ja hain puhtaita kankaita. Vein ne talliin. Maria ilahtui. Hän kapaloi vauvan tuomaani kankaaseen ja laittoi lapsen seimeen. Maria ja Joosef jäivät niin onnellisina katselemaan pientä. Minäkin menin heidän luokseen. Siinä seimen ääressä oli hyvä olla.

Lasten virsi 10 On jouluyö ensimmäinen

Helena Rakemaa ja Pirjo Lehtonen-Inkinen