Kirkkonummella on ollut käytäntönä, että leiriläiset kokoontuvat odottamaan hartaustilan viereiseen tilaan, josta isoset hakevat heidät (mahdollisesti kädestä pitäen) istumaan hartaustilaan. Tämä tuo lämpöä ja henkilökohtaisen kutsumisen tuntua, ja on samalla kätevä keino istuttaa vilkkaammat leiriläiset eri puolille hartaustilaa, mikä rauhoittaa huomattavasti.

Viimeisenä iltana on havaittu hyväksi, että hartauden lopuksi soitetaan rauhallista musiikkia. (Kaikista parhaat kokemukset on Taize-yhteisön musiikista: sillä on hämmentävän suuri rauhoittava ja yhdistävä vaikutus.) Ohjaaja hiljentää vähän musiikkia ja toteaa, kuinka hyvältä on tuntunut olla yhdessä hiljaa leirin aikana, ja että toivottavasti löydätte paikkoja ja aikaa hiljentymiseen myös arjen keskellä, se tekee ihmiselle hyvää. ”Tänä iltana on mahdollisuus jäädä tähän tilaan olemaan yhdessä hiljaa: istumaan, ehkä jopa lojumaankin maassa, musiikkia kuunnellen. Kun haluat lähteä nukkumaan, nosta kätesi ylös, niin joku isosista saattelee sinut omaan huoneeseesi nukkumaan. Siellä täytyy tietenkin olla myös aivan hiljaa.”